Innokkaan vastaanoton saanut kesäkuun pillipaja saa jatkoa! Soitinrakentaja, kouluttaja ja kansanmuusikko Minna Hokka jakaa taitojaan Ikaalisten Kalevalaisten Naisten järjestämässä tapahtumassa Rahkolan pihapiirissä tiistaina 22.7.2025 klo 16-20. Aluksi kuullaan puolituntinen konsertti ja soitinesittely koko perheelle. Sitten mylvitään eli kokeillaan eri aikakausien suomalaiskarjalaisia ja inkeriläisiä paimensoittimia.
Klo 16 alkaen non-stop-työpajassa askarrellaan ruoko- ja karutsapillejä. Keskiaikaisen ruoko-/soropillin rakentelu vaatii hieman keskittymistä, mutta onnistuu – kuten soittaminenkin – yleensä kaikilta alakouluikäisistä alkaen. 1950-luvun karutsapillin, kestävän ja helppotekoisen kierrätyssoittimen osaavat aikuisen avustamana rakentaa päiväkoti-ikäisetkin. Soittaminen on erityisen hauskaa, ja jokaisesta pillistä lähtee erilainen ääni.
Osallistujille ilmaisessa työpajassa kaikki on valmiina, esivalmistetut materiaalit, työkalut ja tarvikkeet. Kokenut ohjaaja auttaa tarvittaessa, joten tarjolla on onnistumisen kokemuksia.
Tervetuloa oppimaan perinnetaitoja ja tutustumaan muinaisiin puhallinsoittimiin. Työpajasta voi saada kipinän koko perheen innostavaan harrastukseen ja vaikka mihin. Työpajan ohjaajan nettisivut: minnahokka.com
Ilmoittautumisia työpajaan ottaa vastaan Taina Hiiri, p. 040 762 4994, tai sähköposti, humina4(at)gmail.com
Kalevalaiset Naiset tarjoavat osallistujille mehua ja keksejä. Tavataan pillipajassa!