Historia
Perustamiskokous
Ikaalisten Kalevalaiset Naiset ry:n perustava kokous pidettiin Ikaalisten kauppalassa 26. helmikuuta 1958. Innostavan kipinän kalevalaisesta aatteesta toi entiselle kotiseudulleen Irma Hellemaa, joka toimi Helsingin Kalevalaisissa Naisissa. Ikaalisten yhdistyksen perustajajäseniä olivat Anni Eränen, Greta Hallia, Rauha Kalli, Helvi Kauppila, Tyyne Koivula, Maija Lähteenmäki, Maija Paavilainen, Margit Saurio, Katri Virta ja Helvi Wegelius.
Toiminta oli virkeätä ja rohkeata alusta lähtien. Sitä voi luonnehtia Kalevalan 150-vuotisjuhlassa Kirsti Mäkisen lausumin sanoin: ”Kansallinen omanarvontunne rakentuu sellaisten ihmisten toiminnalle, jotka tuntevat oman perintönsä ja pystyvät kehittämään sitä.”
Järjestettiin kotiseutu- ja kekrijuhlia. Kerättiin vanhoja käsitöitä näyttelyiksi. Niissä esiteltiin kädentaitojen vahvaa perinnettä: ryijyjä, täkänöitä, kuvapeittoja, valko-ompelua, tyllitöitä, helmikirjontaa, ristipistotöitä, villa- ja pellavakudonnaisia. Kotien aarteista oli löytynyt kukaties piilopirtissä kudottu ryijy vuodelta 1809 ja 200 vuoden takaa kuvatäkki eli köyhän miehen ryijy. Ihasteltiin hevosloimia, paulanauhoja, laukkuja, rekipeitteitä ja keinumattoja.
Ikaalisten kansallispuvun ennallistamishanke
Suuri ponnistus oli Ikaalisten vanhan, unhoon jääneen kansallispuvun uudistamishanke kuvaamataidonopettajana toimineen,
taiteilijana ansioituneen Hilja Valanteen johdolla.
Puku esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1961.
Asiantuntijana toimi Tyyni Vahter.
Suvi- ja Ehtoo-raanut
Koivunoksin ja keväisin kukin koristellun Oman Tuvan salin kotiseutujuhlassa 1965 esiteltiin kaksi Hilja Valanteen suunnittelemaa raanua, joissa kalevalaiset naiset olivat halunneet luoda jotain uutta vanhan pohjalle. Raanuissa nähtiin Ikaalisten pukujen värit ja viivarytmi, pohjoisen luonnon pehmeä vehreys, suven valo ja lämpö ja seudulle ominaisten kapeiden vesistöjen kuvastelema taivaansini.
Suvi- ja Ehtoo-raanuja kudottiin kolmessa eri koossa 80-luvun lopulle asti. Menekki oli valtava. 60-luvulla niitä myytiin peräti 270 kappaletta. Raanuja kutoivat mm. Kerttu Kotaoja, Aili Tapiainen ja Salli Hietariihi; niitä valmistettiin myös kansalaisopiston piireissä. Kalevalaiset Naiset markkinoivat ja talkoilivat. Anni Eränen, Anja Rahnasto ja Kirsti Inkinen olivat siinä työssä voimahahmoja.
"Suvi ja Ehtoo"
Viikon pyöri mielissämme,
Kauan kaihersi ajatus.
Miten saada satasia
sekä pennin pyörösiä?
Oisko siinä meille Sampo?
Jospa raanu rakennellaan,
oma kudos Ikaalisten,
meidän naisten kalevaisten.
(ote Kirsti Inkisen runosta)
Kalevankansan Suvijuhla Ikaalisissa
”Somer soittaa, hiekka helkkää,
kiitosta kotoisen kunnaan.”
Kalevalaisten Naisten Liiton XIII Suvijuhlat järjestettiin 28.-29. kesäkuuta 1969 Ikaalisissa. Järjestelyistä paikallisesti vastasivat Kalevalaiset Naiset ja Ikaalinen-Seura. Vieraita saapui toistasataa eri puolilta Suomea ja heidät majoitettiin Hotelli Ikaaliseen, Tuomarlaan, Omalle Tuvalle ja yksityiskoteihin. Vieraille esiteltiin kiertoajelulla Kalmaata, Vatulanharjua sekä vanhinta, pienintä ja kauneinta Kauppalaa.
Monipuolisessa ohjelmallisessa sisarillassa juhlapuheen pitäjäksi oli saapunut Liiton toiminnanjohtaja Hilja-Maria Niku aiheenaan ”Uusia virikkeitä kansalliseen kulttuurityöhön”. Suvijuhlien kohokohtana olivat perinteiseen tapaan vietetyt ikaalilaiset talonpoikaishäät pelimannimusiikkeineen. Satakuntalaisen pitoperinteen mukaisesti tarjottiin vieraille klimppisoppaa ja ohraryynipuuroa, jota oli keitetty kolme päivää. Sali oli koristeltu Kilvakkalan pelloilta kerätyillä luonnonkukilla. Pitkät pöydät ja valkeat liinat salissa kohottivat tunnelmaa.
”Olemme tehneet parhaamme, jotta viihtyisitte keskellämme”, sanoi tervetuliaispuheessaan yhdistyksen puheenjohtaja Helvi Kauppila. Sisarillan tarkoituksena oli tutustuttaa vieraat paikalliseen kotiseutuperinteeseen ja samalla lähentää kalevalaisia naisia keskenään, jotka esittäytyivät maakuntalaulujen avulla.
Tähän Suvijuhlaan Kalevala Koru valmisti Luhalahdesta löytyneen historiallisen mallin mukaisesti Ikaalisten soljen ja riipuksen, josta tuli hyvin haluttu ja arvokas perintökoru. Koru ei ole enää Kalevalan tuotannossa.
Ikaalisten Höytölästä on löytynyt pronssinen hevosenmuotoinen riipuskoriste, joka vuonna 1911 lahjoitettiin Hämeen museolle ja sen jälkeen vietiin Kansallismuseon kokoelmiin. Kalevala Koru on valmistanut tätä luultavasti viikinkiaikaiseen malliin pohjautuvaa kalevalaisten naisten rakastamaa hevossolkea, jota ei voi enää löytää Pidetty-koruista. Muinaisille suomalaisille hevonen oli valon ja menestyksen tuoja.
Kansallispuvut ja helkapuvut
Suvijuhlaa varten kudottiin ja ommeltiin Hilja Valanteen suunnitelman pohjalta lasten helkapuvut. Opettaja Maija Paavilaisen johdolla syntyi esiintyvä lapsiryhmä, joka vuosia sulostutti tapahtumia tanssien ja runoja lausuen. Kun puvut kävivät pieniksi, tytöille kustannettiin raanutuloilla kuusi Ikaalisten naisen kansallispukua. Helkatyttöjen toimintaa veti myöhemmin 90-luvulle asti Mirja Hanhikangas.
”Annas mun käen kukata,
merihelmen helkytellä”
”Siitä nyt tie menevi,
ura uusi urkenevi”
Anni Eräsen jälkeen
Elämänsä loppuun asti toimi aktiivisesti perustajajäsen Anni Eränen, joka 96-vuotiaana nukkui ikiuneen. Anni oli kunniajäsenemme, Osmansolmun haltija ja valovoimainen kulttuurin tukija, renessanssi-ihminen ja taiteilija, sydänjuuriaan myöten kalevalainen nainen. Kalevalasta hän ammensi elämänvoimansa, kauneudenkaipuunsa, asenteensa elämään ja ihmisiin. Anni jätti jälkeensä rakkaan muiston, rohkean esimerkin, paljon värejä ja valtaisan suuren aukon, jonka täyttäjäksi kutsuttiin hänen jälkeensä nuorempia kalevalaisia naisia.
Kun yhdistys täytti 50 vuotta, professori Pirkko Nuolijärvi totesi juhlapuheessaan: ”Kulttuuri on kaikkien, eikä yhdessä onnistuminen katso ikää, ei ihonväriä, ei näköä, kokoa eikä ammattia.”
Yhdistyksen hyväksi toimineista pitkäaikaisista jäsenistä Anni Eräsen lisäksi Osmansolmun ovat saaneet Tuula Eränen ja Eila Järvinen.
