Pillipajassa!

Tarjosimme monipuolista ohjelmaa suomalaiskarjalaisilla ja inkeriläisillä  pilleillä ja torvilla Rahkolan pihapiirissä 22.7.2025, kuten soitinrakentaja/kansanmuusikko/kouluttaja Minna Hokka kirjoitti somepäivityksessään. Todellakin, jokainen paikalle saapunut iloitsi helteisen mutta pilvisen päivänsä tapahtumasta, ja kotona yhä ruokopillit ja karutsapillit soivat ja niiden tahdissa kuusen alla mörrimöykyn näkee aivan varmasti tanssivan.

Hauskasti ja inspiroivasti Minna Hokka kauniissa karjalaisasussaan johdatteli meidät aikamatkalle pillien ja torvien maailmaan. Ensin kuultiin konsertti täynnä tuttuja sävelmiä ja sen lomassa kansanuskomuksia ja perinnetietoa aina kivikaudelta uuteen aikaan 1500-luvulle saakka, mukana myös Inkerinmaalta kotoisin olleen merkittävän kansanmuusikonTeppo Revon tuliaiset. Välillä pidettiin mylvijäiset, eli kaikki halukkaat saivat kokeilla ääniä yli 20 erilaisella puhaltimella (mukana desinfiointiaineet). Pillien ja torvien ääni täytti pian pihan, vaikka yleisöä ei liiemmälti ollutkaan.

Soitinten rakentaminen ja musisointi on ollut paimenien ajanviete ja yhteisöjen monenlaisten viestien väline. Tiesitkö, miten tervahaudan syyttämisestä ilmoitettiin? Oletko kuullut, mikä on nynnypilli? Entä ruumiintorvi? Miten käärmeitä kesytettiin? Karhunputkimänkerikin tuli kuulijoille tutuksi. Osaatko soittaa ratamonlehdellä?

Nyt halusinkin, että uteliaisuutesi heräsi. Pillipäivät jatkuvat syksyllä Omalla Tuvalla jälleen kaikille avoimena tilaisuutena. Kuullaan paljon lisää useammilta muinaissoittimien asiantuntijoilta. Seuraathan ilmoittelua!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top